Ikävä takaisku tasapainoskootteri ja hoverboard myyjille Yhdysvalloissa

13.4.2016

Liikenne- ja viestintäministeriö muutti vuoden alusta tieliikennelakia siten, että sähköpotkulautojen ja muiden kevyiden sähkömoottorilla varustettujen liikkumisvälineiden käyttö tulisi mahdolliseksi yleisessä tieliikenteessä.

Käytännössä lakimuutos toi liikenteeseen sähköpotkulautojen lisäksi tasapainoskootterit, Segwayt, senioriskootterit, sekä erilaiset sähköavusteiset polkupyörät.
 

Julkisuudessa on kuultu epäilyksiä, että tasapainoskoottereiden, eli hoverboardien turvallisuus olisi selvästi sähköpotkulautoja heikompaa.

Pahimmassa tapauksessa jos tasapainoskoottereita käytetään huolimattomasti, voi seurauksena olla pahimmillaan vakava loukkaantuminen ja jopa kuolema.

 

Yrityksemme on aiemmin myynyt myös tasapainoskoottereita, mutta olemme luopuneet niiden myynnistä juurikin niiden suuren turvallisuusriskin takia. Lisäksi maaliskuussa yhdysvalloista kantautui tieto, että Segway on voittanut patenttikiistan, joka koskee tasapainoskootteria. Tasapainoskoottereiden myynti tullaan kieltämään kaikkialla Yhdysvalloissa.

Klikkaa uutinen in english!

Varastostamme löytyy vielä muutamia kappaleita laadukkaita tasapainoskoottereita paloturvallisilla Samsungin akuilla. Loppuvarastomme hoverboardiin kuuluu vakiovarusteena myös Bluetooth-kaiuttimet.

Klikkaa tästä ja katso jämerä poistohintamme!

 

Vaikka edustamamme sähköpotkulaudat ovatkin varustettu hyvillä turvavarusteilla ja niiden ajaminen ei vaadi tarkkaa tasapainottelua, suosittelemme ehdottomasti suojakypärän käyttöä.

Vaikka vuodenvaiheessa läpi nuijittu tieliikennelaki ei vielä velvoitakaan kypärän käyttöön tieliikenteessä.

 

 

Please reload

Ajankohtaista

Tietoa E-scoot Sähköpotkulautojen akuista ja akkujen lataamisesta

30.7.2019

1/10
Please reload

Uutiset ja tiedotteet
Please reload

Tykkää meistä
  • Facebook Classic
  • Instagram Social Icon
  • Google Classic
Edulliset Sähköpotkulaudat

Olemme yrityskäyttöön suunnattujen sähköpotkulautojen markkinajohtaja Suomessa. Myymme tieliikennekelpoiset sähköpotkulaudat nyt myös yksityisille kuluttajille!

© 2019 Escoot.fi Kaikki oikeudet pidätetään.